top of page

AIKAMATKATAULUT

Kaikkia aikamatkakuvia voi hankkia tauluinakin. Teen niitä myös tilaustöinä.  
Kysy lisää >

KUVAT KARTALLA

Kaikki aikamatkakuvat

löytyvät nyt Google Mapsista.
Tutki karttaa

  Mikä aikamatkakuva?  

Aikamatkakuvat liittävät saumattomasti historiallisen Helsingin tämän päivän kaupunkimaisemaan. Teokset kertovat mielenkiintoisella ja poikkeuksellisella tavalla Helsingistä ennen ja nyt. Ne pysäyttävät ja haastavat katsojan pohtimaan elämää muuttuvassa kaupungissa.

Projekti on kunnianosoitus vanhalle kaupunkivalokuvaukselle sekä arkkitehtuurille. Aikamatkakuvat puhuvat elävän ja kehittyvän pääkaupunkimme puolesta ja ne ovat syntyneet rakkaudesta Stadiin.

mikaaikamatkakuva

 Uusimmat taulut 

Kutakin teosta myydään rajattu kymmenen kappaleen erä. Taulut ovat signeerattuja sekä numeroituja. Hinnat ovat mainitulle koolle. Useimpia teoksia voi tilata myös suurempina tauluina. 
 

 Aikamatkakuvia Helsingistä II

Tämän kokonaan uuden sarjan teoksien vanhat kuvat ovat 50-, 60- ja 70-luvuilta
eli selkeästi tuoreempia otoksia kuin aiemmin on aikamatkakuvissa nähty.

teokset

 Aikamatkakuvat mediassa 

APU 31.5.2018
Mojo Erämetsä yhdistää eri aikakaudet samaan valokuvaan
Lue juttu >

BASSORADIO 23.5.2018
Mojo Erämetsän esikoiskirja – Aikamatkakuvia Helsingistä?
Kuuntele haastattelu >

PUOLI SEITSEMÄN, YLE TV1 16.5.2018
Kuinka Aikamatkakuvat syntyvät?
Katso video >

ILTA-SANOMAT 9.5.2018
Uudet kuvat tuovat historian lähemmäs kuin koskaan – tunnistatko Helsingin sadan vuoden takaisista kuvista?
Lue juttu >

OULUNKYLÄINEN 28.9.2017
Aikamatkakuvat yhdistävät menneisyyden ja nykyajan
Lue juttu >

ANTIIKKI JA TAIDE 4/2017
Historia kohtaa nykypäivän

Klikkaamalla kuvat suuremmiksi.

CITY.FI 15.8.2017
Aikamatkakuvat Helsingistä kertovat muuttuvasta kaupungista – “Pääsääntöisesti muutos on hyvästä”
Lue juttu >

 Kirja-arvostelut blogeissa 

KIRJOJEN PYÖRTEISSÄ 21.5.2018
“Nämä kuvat oli oikein mainiosti ja saumattomasti toteutettu, mitä tietysti täytyy arvostaa. Hieno lopputulos!”
Lue juttu >

KIRJAVINKIT.FI 17.5.2018
“Mennyt ja nykyaika kohtaavat sulassa sovussa ja miten hyvältä tuntuukaan katsoa. Kuvat ovat niin taidolla rakennettuja, että jo se on yksi syy ihastella kirjaa.”
Lue juttu >

  Kehyksillä tai ilman  

Taulua tilatessasi voit valita kahdesta alla esitellystä taulutyypistä. Hintaan valinnalla ei ole vaikutusta. Mikäli tahdot jonkun muunlaisen taulun, niin voit katsoa vaihtoehtoja Dialabin sivuilta. Nämä saattavat olla kalliimpia toteuttaa.

Kanavaranta, taidevalokuva

DIBOND-KOMPOSIITTIALUMIINITAULU

  • Alumiinipintaisessa Dibond-komposiittilevyssä
    on 
    sisällä polyeteenimassa.

  • Taipumaton ja erittäin kevyt Dibond on
    erinomainen pohjustuslevy.

  • Erittäin tasainen pohjustusjälki PH-neutraalilla
    kalvoliimalla.

  • Kuvan pinta laminoitu

  • Museoiden hyväksymä menetelmä.

  • Kiinnityskiskot 15 mm

  • Neliöpaino kiskojen kanssa noin 4 kg

NIELSEN-ALUMIINIKEHYSTAULU

  • Mattamustat alumiinikehykset, lasi ja
    happovapaa passepartout

  • Pohjustus 5mm kapalle

  • Neliöpaino noin 7 kg

  Tilaa tai tiedustele  

Allaolevalla lomakkeella voit ottaa yhteyttä missä vaan projektiin liittyvissä asioissa. Jos olet kiinnostunut ostamaan taulun, niin sekin onnistuu lomakkeella. Taulua tilatessa, kerro viestikentässä minkä taulun tahdot ostaa ja haluatko sen kehyksillä ja paspiksella (Nielsen) vai ilman kehyksiä (Dibond). Huhtitarjouksena saat valita julisteen kaupan päälle, joten mainitse myös sen teoksen nimi. Muista jättää yhteystietosi, niin voimme sopia toimituksesta ja maksusta puhelimella tai sähköpostilla. Myös tilaustyöt ovat mahdollisia!

Voit myös soittaa minulle suoraan tai lähettää kysymyksesi tekstiviestillä:

Mojo Erämetsä, 040-7012994.

Viesti lähetetty. Kiitos!

lomake

 Lisää tauluja 

Kutakin teosta myydään rajattu kymmenen kappaleen erä. Taulut ovat signeerattuja sekä numeroituja. Hinnat ovat mainitulle koolle. Useimpia teoksia voi tilata myös suurempina tauluina. 
 

bottom of page